BIOCOM - SUOMALAISTA OSAAMISTA
Biocom on suomalainen yhtiö, jonka perustajat Jani Myllyharju ja Keijo Kunttu ovat toimineet vuosia bioenergiaratkaisujen parissa. Molemmilta löytyy vankkaa kokemusta energiaosaamisesta kansainvälisessä kaupassa.Vuodesta 2010 lähtien Biocom on osa kansainvälistä yhtiöliittoumaa jonka operatiivista toimintaa johdetaan Suomesta .

Vahvuutenamme on maailmanlaajuisesti kattava ja kasvava tuottajaverkosto, joka kattaa lähes kaikki maailman alueet, uusina tuottajamaina yhteistyössä kanssamme toimivat Afrikan eri valtiot ja Indonesia. Aasian kasvavilla markkinoilla asemaamme vakiinnuttaa yhtiötämme edustava agentuurimme Kiinassa ja olemassa olevat edustussopimukset.
Suurin asiakaryhmämme on eurooppalaiset alan toimijat ja osittain myös kotimaiset voimalaitosasiakkaat.
Toimintamme kulmakiviä ovat pitkä kokemus tukkumyynnistä ja suorat yhteydet niin valmistajiin kuin heidän edustajiinsa maailmalla.
Olemme päivittäin yhteydessä yhteistyökumppaneihimme eri puolille maailmaa ja saamme ajantasaista tietoa uusista energiamuodoista, hinnoista ja saatavilla olevista toimitusmääristä. Tapaamme toimittajiamme ympäri maailman myös henkilökohtaisesti pitääksemme yllä hyviä liikesuhteita.
Organisaatiomme vuoksi pystymme
- vastaamaan haasteellisinkiin pyyntöihin nopealla aikataululla
- tarjoamaan tarvitsemanne energiaratkaisut maailman jokaiseen määränpäähän.
Toimitamme kaiken energian pääasiassa suurissa ja keskisuurissa erissä. Keskimääräinen toimitusmäärämme on alkaen n.1500 tn laivarahtina, Panamax luokan toimituksien toimitusmäärä on alkaen 30 000 tn.
Tuotamme Suomeen myös puuhaketta.ja puupellettiä pienissäkin erissä.
Kun etsit luotettavaa toimijaa ja edullisia energiaratkaisuja - Biocom on ratkaisu.
Soita tai lähetä meille sähköpostia, niin kerromme lisää.
Terveisin,
Biocom -tiimi
Please note for ©





